Tässä ei ole mitään niin tavatonta, mutta Rumbassa julkaistu Jean Ramsayn juttu Mirel Wagnerista on sitä lyriikan appelsiinimehua, jossa on ripaus kritiikin sitruunaisia elementtejä. Minulle se toimi paremmin kuin yksikään teoreettinen kaikkitietävä keikka-arvio. Ramsayn artikkeli on kuin kohtaus kirjasta, jonka on Hemingwayn ja Vonnegutin äpärätytär kypsillä päivillään kirjaillut joogaretriitin liemipaussilla.

Sitä paitsi uskon Ramsayn horinoita viimeiseen pisteeseen. En ole kuullut tätä Saku Tuomisen ja The Guardianin ylistämää espoolaissäveltäjää livenä, mutta jopa tämän läppärin paskoista kaitsareista kuultuna nainen on lahjakas kuin pukki. Kiitos Kthulun, ettei hän ole erehtynyt Idolsin artistitappajamyllyyn. Joka Mirelistä ei pidä, on vakavan ADHD:n riivaama.

Tämä oli loivasti kritiikinomainen tarina loivasti kritiikinomaisesta tarinasta. Lisää sitruunaa mehuuni, kiitos.

Talvion lyhennettykin teksti on hyvä kuvaus Paul McCartneyn keikasta joulukuisella Hartwall Areenalla. Vieno ylistys veteraanirokkarille saa varmasti muissa kiireissä rypeneen fanin harmittelemaan poissaoloaan kaksin verroin. Hesarin kritiikkilinjassa Talvio tekee mukavan poikkeuksen, sillä en kykene lukemaan rivien välistä, pitääkö kriitikko “Pauli Mäkikartanosta” ylipäätään vai ei.

Aina niin hauskalla keskustelupalstalla toki nähdään puolueellista puskasta-ammuntaa. Kiihkoton kritiikki ajaa asiansa, mutta varsinaista väriä arvioon tuovat vasta Talviota ja McCartneyn keikkaa kommentoineet nimimerkkiläiset.

Oliko kritiikki hyvä vai ei? Oliko keikka hyvä vai ei? En tiedä kummastakaan.

Sanottakoon heti alkuun, että itse pidän Kyussin musiikista ujosti pieninä annoksina, ja vaikka Honkasalo vaikuttaa suoranaiselta fanaatikolta, olisi levy ansainnut paremman arvostelun. En nyt tarkoita sitä, etteikö Honkasalo kehuisi suosikkiyhtyettään, mutta lauserakenne, sivulauseen käyttö ja oleellisemmat perustelut levyn hyvyydestä ontuivat kuin Gregory House.

Sisältönsä puolesta arvio sopisi esimerkiksi Infernon nostalgianumeroon, eikä välttämättä kerro bändiä tuntemattomalle musiikinkuluttajalle paljoakaan siitä, kannattaako levyä kuunnella saatikka ostaa. Luojan kiitos, meillä on Spotify ja Youtube. Mutta toisaalta, tuskin moni Marja Tiuran cembalokerholainen edes alkaa lukea tätä kritiikkiä. Lukevat Nykypäivää roosan värisiä macaroneja maistellen. Ei siihen taustalle Kyuss sovi.

Bravo. Puska on sisäistänyt kritiikin merkityksen kaikessa kauneudessaan. Samaa en voi, ikävä kyllä, sanoa aivan kaikista varttuneimmista “asiantuntijoista”. Ehkä liian monta väliajalla nautittua viinilasia muodostuu ajan mittaan ureaksi hypotalamukseen. Puskan kritiikissä moinen ei näy, vaan se hipoo ytimekkyydessään täydellisyyttä. Ellen olisi tätä kyseistä teatteriesitystä nähnyt, Puskan tekstistä olisin saanut kaiken tarvittavan tiedon lipunostopäätöksen tekemiseen.

Lukekaa itse. Piste.

Lehtimäen aiemmista kritiikeistä kuultaa läpi oman mielipiteen puute, ja sama heikkous toistuu hänen yrittäessään kertoa lukijoille, oliko tämä kyseinen elokuva hyvä vai ei. Ilmeisesti kirkasotsaiset kulttuuri-ihmiset eivät olleet italialaisen sienirisoton maistelultaan ehtineet muodostaa näkemystään tästä elokuvasta, joten Lehtimäkikään ei sitä tee.

Tarinan kuvaus rajoittuu siihen, mistä seikkailu alkaa. Enemmänkin paukkuja käytetään teknisen toteutuksen tasoon, jolla kieltämättä 3D-animaatiossa on enemmän merkitystä kuin teepussirunoudessa. Kritiikki ei kuitenkaan ilmestynyt Tekniikan Maailmassa, eikä kukaan varmastikaan luule, että Spielbergin tasoinen ohjaaja tekisi Tintti-animaatiota Löytötavaratalon muovailuvahasta.

Lehtimäki kirjoittaa Tintistä eettisenä sankarina. Liekö kollegiaalisuudella jotain tekemistä tämän tulkinnan kanssa, sillä enemmänkin Tinttiä on kritisoitu eettisyyden puutteesta, mitä tulee esimerkiksi naisia ja eri ihmisrotuja kohtaan.

Erään päätelmän lukija voi kuitenkin Lehtimäen kritiikistä tehdä: vannoutuneen Tintti-fanin ei tätä elokuvaa kannata katsoa. Mitä ilmeisimmin se on samaa sarjaa kuin monista muistakin sarjakuvista tehdyt älyttömät Hollywood-versiot: turhan moderni, sieluton ja tylsä. Kiitos siitä, säästin itseltäni useamman euron. Ja pitäydyn lukemisessa, Finnkino pitäköön punaiset penkkinsä.

Video on kuvattu DCL-konferenssissa Hämeenlinnan Vanajanlinnassa marraskuun alussa.

Seuraavaksi pari roistoa voikin tavata turisemassa aiheesta Seinäjoella 20.1.2012 SEDU:n järjestämässä yrittäjyyskasvatukseen liittyvässä tapahtumassa. Siellä Mikko ja Antti keskustelevat aiheesta “Jaettu oppimiskokemus – kuinka ympäristöt ja oppimateriaali voidaan rakentaa yhdessä?” Eiköhän tuoltakin saada raporttia luettavaksi mikäli ette satu olemaan paikalla. Tapahtumasta löytyy lisää infoa linkin takaa: SEDU Yrittäjyyskasvatus

Kuten kulttuuri, on myös kritiikki vaikea laji. Mutta miten sitä mitataan? Milloin kritiikki on onnistunut? Voiko samasta aiheesta kirjoittaa ansiokkaasti sekä lyttäävän että ylistävän kritiikin?

Näitä asioita pohtiessaan Roiston ydinryhmä päätti alkaa julkaista kritiikkien kritiikkiä. Poimimme kulttuurikritiikin kirjavasta kentästä viikottain tapauksen, jota arvioimme maallikkotasoisesti ilman minkään valtakunnan asiantuntemusta.

Ensimmäinen kritiikin kohteeksi pääsevä pläjäys löytyy täältä: http://www.kaleva.fi/uutiset/taavi-soininvaara-ei-taida-tuntea-kiukaita/908449/fb . Itse asiassa tämä mielenkiintoinen kiuasarvio johti kritiikkien kritiikin syntymiseen. Tämä mm. Kalevassa julkaistu huumoriannos on vieläpä läpäissyt STT:n seulan. Kirjoitus on viime elokuulta, mutta ansaitsee tässä vaiheessa pienen noston.

Ainoa ongelma on se, että kriitikko erehtyy luulemaan Taavi Soinivaaran kuvailemaa kiuasta kertalämmitteiseksi. Todellisuudessa kyseessä on Soinivaaran mukaan Harvian Legenda, jota hän on itse tottunut lämmittämään. Luotamme siis Taavin asiantuntemukseen.

Kritiikki itsessään on perusteltu, johdonmukainen ja asiallinen. Lauserakenne on hyvä, mutta kriitikko kompastuu omaan kuviteltuun nokkeluuteensa, eikä taida tuntea kiukaita Soinivaaraa paremmin.

Roiston toteutukset ja tuotannot asustavat osaltaan verkossa. AWS tarjoaa miellyttävän tavan palvelimien hajauttamiseen ja peilaamiseen. Amazonin pilvet ovat ehkä alaa tuntemattomille vieras käsite, missä palveluntuottajalle oleellisinta ovat kuitenkin tavoitettavuus ja käyttövarmuus.

Meillä Suomen IT-lähihistoriassa on muutamia surkeita osoituksia siitä, miten yhteiskunnallisesti merkittävätkin palvelut kaatuvat normaalin käytön yhteydessä. Palvelimen ylläpito, ohjelmointi, tietokannat, ohjelmistojen asennukset, komentorivi yms. ovat kuitenkin palvelun tilaajalle jo sellaisia asioita, että tarjoaja voi puhua enemmänkin ilman kiinnijäämisen riskiä. (http://bit.ly/sfbzmX)

AWS auttaa meitä toteuttamaan palveluita, skaalautuvia sellaisia. Kaistaa ja laskentatehoa on mahdollista kasvattaa palvelun tarpeen mukaan, eivätkä käyttäjäpiikit pääse tukottamaan sivustoa.

Pilvipalvelut eivät ota kuitenkaan kantaa ohjelmoinnin laatuun, laskentatehon suhteesta yksittäiseen käyttäjään. Monen perinteisen toimiston synti onkin oma juustoinen julkaisujärjestelmä. Kaikkien meidän eduksi Roisto vannoo WordPress-julkaisujärjestelmän nimeen, avoimen lähdekoodin ohjelmaan. Se on lähes kymmenen vuotta kovasti kasvanut CMS. WP onkin oikeutetusti verkon suosituin: 22 prosenttia vuonna 2011 avatuista verkkosivuista perustuu WordPressiin. (http://en.wikipedia.org/wiki/WordPress)

Frankfurtissa järjestettiin viime viikolla Euroopan suurimmat kirjamessut jotka ovat kansainvälisesti erittäin merkittävät kustannusalan kekkerit. Satojentuhansien vieraiden joukosta löytyi runsaasti kirjailijoita, kustannusalan taustahäärääjiä, yritysten johtajia sekä neljä kappaletta Roistoja Suomesta.

Tehopartiomme lähti kohti Saksanmaata avoimin mielin. Tarkoituksena oli tutustua tarkemmin kustannusalan taustaprosesseihin sekä laajemmalla perspektiivillä itse alaankin. Samalla tavoitteisiin kirjattiin myös Pirunmeri-projektista kertominen ja potentiaalisten yhteistyökumppaneiden metsästys kansainvälistä kirjaa varten.

Luottavaiset ajatukset siitä, että saamme helposti ihmisiä kiinni ja kuuntelemaan ilosanomaamme oli optimistisen ylimitoitettuja, mutta silti tavoitettavissa. Kun alansa kovimmat ammattilaiset saapuvat tämän tason kekkereihin on heillä lähes minuuttiaikataulu ja tapaamiset sovittu jo viikkoja tai kuukausia ennen tapahtumaa. Meillä oli yksi vierailu suunniteltuna ja sekin Suomen messualueella.

Noh, eihän moinen ole koskaan lannistanut meitä joten taistelusuunnitelma kasaan ja sitä toteuttamaan. Käytössämme oli ns. haulikkotaktiikka eli räiskimme välistä pitkin laajoja halleja ja otimme käsiimme kaikki ihmiset jotka sattuivat istumaan odottamassa seuraavaa tapaamistaan. Sinällään kaunis idea, mutta osa vieraista oli paikanpäällä vain myymässä omia tuotteitaan, osalla ei ollut hajua kuin yhdestä pienestä osasta yrityksensä portfoliota ja osa edusti taasen vaikkapa vain feministien kirjoittamaa kirjallisuutta. Näinpä parissa minuutissa pitchattu Pirunmeri ei saanut ansaitsemaansa vastakaikua kovinkaan helposti.

Onneksi ihmiset tuntevat toisiaan, varsinkin yritystensä sisällä, joten meitä ohjailtiin ihmisiltä toisille ja yhteystietoja vaihdettiin jouhevasti. Tuloksena parin päivän rymistelystä olikin kymmeniä kontakteja ympäri maailmaa. Taitaapa edustusta löytyä jokaiselta mantereelta ja varsinkin Australian runsas mielenkiinto saa allekirjoittaneen iloiseksi.

Myynti- ja esittelytyön yhteydessä ehdimme toki nauttimaan myös messujen muusta annista eli todella mielenkiintoisista puheenvuoroista ja tulevaisuuden visioista. Edustamamme kirjallisuuden uusi näkymä oli myös monen muun huulilla ja saimmekin paljon uusia ideoita ja ajatuksia myös tulevaisuuteen. Harmiksemme kuitenkin huomasimme, että kirjallisuus on alana todella hitaasti kehittyvä ja liian monet isojen talojen edustajat naureskelivat juhlapöydissä kirjojen kuolemattomuutta kun toisaalla puhuttiin mm. epub3-formaatista, print on demand -palveluiden noususta sekä aivan uusista toteutusmalleista noin muutenkin.

Jotain uutta on kuitenkin kokoajan rakentumassa ja Pirunmeri on yksi esimerkki siitä kuinka kirjallisuus voi muuttua. Olikin hienoa huomata, että projekti herätti kiinnostusta ympäri maailman ja nyt odotellaankin mihin suuntaan seilataan seuraavaksi.

Kirjaan voi 4.11.2011 saakka kuka tahansa kirjoittaa, ehdottaa sisältöä tai vaikuttaa juonen kulkuun äänestämällä. Lopputulosta ei tiedä kukaan, mutta projektin alun perusteella kyyti tulee olemaan melkoista.