/ / Yritys

Tämän päivän tarinankeruumatkat tehdään verkossa.

Roisto on kirjafirma. Luodaan ideoita, joista tuotetaan kirjoja ja tarinoita ja tämmöstä. Yleensä kerätään sisältöä ihmisiltä Internetillä – välillä ei. Toisinaan kustannetaan, kuvataan videoita ja muutakin. Vähän fiiliksen mukaan.

Mitä nyt tehdäänkin, niin halutaan innostaa porukkaa osallistumaan tuotantoon ja kertomaan tarinoitaan. Koitetaan kaivaa ihmisistä esiin luovuus ja maukkaat tarinat, jotka muuten menisivät hukkaan. Voisikin sanoa, että kuljetaan Kajaanin entisen piirilääkärin Elias Lönnrotin jalanjäljissä sillä erotuksella, että nykypäivänä tarinankeruumatkat tehdään Vienan Karjalan sijaan verkossa.

Meillä on viiden hengen tiimi. Alla kuva.

Homma lähti liikkeelle, kun vuonna 2010 tuotettiin 500 tweettaajan kanssa Maailman ensimmäinen Twitter-romaani, Todellisuudesta Toiseen. Siitä tuli heti avoimen dadan klassikko, joten päätettiin ottaa selvää mitä muuta helvetin kiinnostavaa kirjallisuuden parissa voisi saada aikaan.

Vaikka lama – perustettiin Roisto. Mielellään tuodaan jatkossakin kulttuureja yhteen luomaan uutta kulttuuria.

Siinä kaikki.